Lindström täyttää 175 vuotta – suomalainen perheyritys on kasvanut kiertotalouden edelläkävijäksi ja haluaa tehdä lopun tolkuttomasta tekstiilirallista.

Tekstiilien vuokrauspalveluita tarjoava Lindström täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Vuonna 1848 perustetun Lindströmin liiketoiminta on tänä aikana kasvanut pienestä perheyrityksestä kansainväliseksi, 23 maassa toimivaksi konserniksi. Lindström on tehnyt pitkään töitä etenkin kiertotalouden eteen. Sen liiketoiminta perustuu yritystekstiilien vuokraamiseen, jolloin pyrkimyksenä on sekä vähentää tekstiilien määrää että kasvattaa tekstiilin elinkaarta huolehtimalla siitä oikein.

”Perinteisen tekstiiliteollisuuden hiilijalanjälki on valtavan suuri. Me Lindströmillä olemme tehneet töitä sen eteen, että tekstiilin ympäristökuormaa voidaan vähentää merkittävästi hankkimalla vain tarpeellinen määrä, pitämällä tekstiilistä huolta ja pidentämällä sen käyttöikää ja lopulta kierrättämällä se vastuullisesti. Tämän eteen haluamme tehdä töitä jatkossakin, yhdessä asiakkaidemme kanssa”, toteaa Lindström Suomen maajohtaja Pasi Saarinen.

Nykypäivänä yhä useampi kuluttaja pyrkii vähentämään uusien vaatteiden ostamista muun muassa vuokraamalla ja ostamalla vaatteita käytettynä.

”Myös yrityksillä on mahdollisuus – ja sanoisin jopa myös velvollisuus – vaikuttaa ja pistää stoppi tolkuttomalle tekstiilirallille. Kierrätys on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpää olisi vähentää jatkuvaa uuden ostamista. Kyselytutkimuksemme mukaan vain alle puolet yrityksistä suosii ostamisen sijaan erilaisia vuokrauspalveluita. Kiitos vastuullisuuden edistämisestä kuuluu kaikille asiakkaillemme, joiden arjessa haluamme olla mukana”, toteaa Saarinen.

Lindströmin työ kiertotalouden puolesta jatkuu myös tulevaisuudessa. Se kehittää koko ajan toimintaansa, parantaa ja laajentaa palveluitaan.

”Meitä eivät ole erilaiset kriisit ja taloudellisesti haastavat tilanteet pysäyttäneet aiemmin, eivätkä ne pysäytä nytkään. Erityisesti taloudellisesti tiukkoina aikoina on mahdollisuus yhdistää ympäristötavoitteet ja fiksu kuluttaminen toisiinsa”, Saarinen muistuttaa.

175-vuotinen historia pähkinänkuoressa

Tekstiilialan osaamista vuodesta 1848
Kaikki alkoi pienestä värjäämöstä. Carl August Lindström perusti Lindströmin vuonna 1848. 1880-luvulla värjäämön rinnalle tuli pesula, jonka uutuutena oli kemiallinen pesu.

1890-luvulta alkoi kasvu
Vuonna 1891 tapahtuneen sukupolven vaihdoksen jälkeen alkoi vahva laajentuminen. Vuoteen 1913 mennessä yhtiön henkilömäärä oli kasvanut muutamasta perheenjäsenestä 55 työntekijään.

1920-luvulla yritysosto ja uusi omistaja
Vuonna 1922 W.E. Lindström Oy:n osakekannan osti valkopesuun erikoistunut Uusi Pesula Oy, jonka pääosakas oli yli-insinööri Johan Roiha. Yhtiöstä tuli yksi alan suurimmista toimijoista Pohjoismaissa.

1950-luvulla panostus vaatevuokraukseen kasvoi
Vaikka yhtiön liikevaihdosta yksityispesun osuus oli yli 80 prosenttia, näki johtajana toiminut Eino Roiha yhtiön tulevaisuuden yhä vahvemmin työvaatteiden ja tekstiilien vuokrauksessa. Sitä edesauttoi myös Yhdysvalloissa kehitetty uusi kangaslaatu, josta valmistettuja työvaatteita ei tarvinnut enää silittää tai prässätä.

1960–70-luvuilla alkoi pyyherulla-annostelijoiden ja vaihtomattojen vuokraus
Vuonna 1965 Lindström aloitti myös pyyherulla-annostelijoiden vuokrauksen. Vuonna 1971 käynnistyi mattojen vuokraustoiminta. Lindströmin markkina-asema työvaatteiden, pyyherulla-annostelijoiden ja mattojen vuokrauspalveluja tarjoavana yrityksenä Suomessa vahvistui.

1990–2010-luvuilla keskittymistä, kasvua ja kansainvälistymistä
Yritys luopui siivous- ja jätehuoltoliiketoiminnoista sekä pesulamyymälöistä ja keskittyi tekstiilivuokraukseen.

Vuonna 1992 Lindström perusti ensimmäisen tytäryhtiönsä Viroon ja sen jälkeen moneen Itä-Euroopan maahan. 2000-luvulla toiminta laajeni muun muassa Isoon-Britanniaan, Saksaan ja Ruotsiin. Vuonna 2006 toiminta laajeni Aasiaan, kun tytäryhtiö perustettiin Kiinaan. 2010-luvulla vahva kasvu jatkui. Vuonna 2013 Lindströmin liikevaihto oli yli 300 miljoonaa ja se työllisti 2900 työntekijää Euroopassa ja Aasiassa.

2020-luku alkaa muutoksilla
Vuonna 2022 Lindström kiihdytti kasvuaan Aasiassa ostamalla Shanghain, Suzhoun ja Guangzhoun palvelukeskukset. Lindströmistä tuli ainoa kansainvälinen tekstiilipalveluoperaattori nopeasti kasvavilla Kiinan markkinoilla. Vuosi 2022 merkitsi myös luopumisen aikaa: Venäjän hyökkäyssodan seurauksena Ukrainassa se vetäytyi Venäjältä ja Valko-Venäjältä.

Lisätietoja: https://old.lindstromgroup.com/fi/yritys/