Tekstiilialan palveluyritys Lindström Oy:n tytäryhtiölle Comfortalle on valmistunut Vantaan Koivuhakaan hotellitekstiilien palvelukeskuksen laajennus, joka on paitsi kapasiteetiltaan Suomen suurin, myös teknologialtaan nykyaikaisin. Comforta pyrkii laajennuksen avulla vastaamaan ennen kaikkea pääkaupunkiseudun kasvaviin hotellialan tarpeisiin.

Koivuhaan uusi palvelukeskus kykenee vuositasolla huoltamaan jopa kolmen miljoonan yöpymisen tekstiilit. Palvelukeskus hyödyntää Suomessa uutta, muun muassa lämmön talteenottoa ja energiatehokkuutta parantavaa teknologiaa, jonka ansiosta sen ympäristövaikutukset ovat myös pienemmät: uuden yksikön energiatehokkuus on noin 15 prosenttia parempi kuin Comfortan yksiköiden keskimääräinen energiatehokkuus. Kasvaneen kapasiteetin myötä Comforta palkkaa parikymmentä uutta tekstiilihuoltajaa.

”Koronan matkailukuopasta on noustu ja matkailumarkkinat ovat selvästi elpyneet. Se kasvattaa tietysti hotellitekstiilien palvelukysyntää. Pääkaupunkiseudulla on menossa useita hotellihankkeita nytkin”, toteaa Comfortan operatiivinen johtaja Jussi Leskinen.

Koivuhaan palvelukeskuksen laajennuksen myötä sinne tuodaan myös uutta teknologiaa.

”Koivuhaka on jo nykyisellään uusi ja teknologialtaan moderni. Nyt sinne tuodaan Suomessa uutta teknologiaa, muun muassa prosessirobotiikkaa ja lämmön talteenottoa ja energiatehokkuutta parantavaa teknologiaa, jotka ovat tietysti ympäristön kannalta merkittäviä investointeja”, Leskinen sanoo.

Lindström on aina halunnut pitää palvelut lähellä asiakkaitaan ja investoida sinne, missä ne sijaitsevat.

”Me näemme sen myös ympäristövastuuksi, etteivät kuljetusmatkat ole pitkiä. Haluamme toimia ja työllistää siellä, missä asiakkaammekin ovat”, Leskinen toteaa.

Lindströmillä on Koivuhaan alueella myös ravintolatekstiileihin ja työvaatteiden huoltoon erikoistuneet yksiköt. Koivuhaan hanke on tällä hetkellä kansainvälisesti 23 maassa toimivan Lindström Groupin suurin investointi tänä vuonna.

Lisätietoja:

Jussi Leskinen
operatiivinen johtaja, Comforta Oy,
p. 040 727 6773,
jussi.leskinen@lindstromgroup.com

Etsitkö töitä? Tästä näet avoimet työpaikat ja voit jättää hakemuksen.

Interested in working with us? If yes, you can fill in an open application so that we can be in touch with you if some suitable roles become available.