Jos päämäärä katoaa hetkeksi näkyvistä, voima, luottamus ja usko tulevaisuuteen tulee omasta selkärangasta. Oman merkityksen tiedostamisesta. Siitä, että tiedän miksi teen matkaa, ja kenen kanssa.
Kun huoli on suuri ja koskettaa jokaista, jokaisella on oma tapansa kriisin käsittelyyn. Yksi sulkeutuu kuin simpukka pitämään huolta itsestään ja saavutetuista eduista. Toinen säntäilee ympärilleen hakien turvaa muista. Kolmas käärii hihansa ja valmistautuu kohtaamaan sen, josta kukaan ei osaa etukäteen kertoa.
Sosiaalipsykologit, taloustieteilijät ja eri alojen asiantuntijat hakevat vertailukohtia historiasta tehdäkseen ennusteita tulevaisuudelle, luodakseen suuntaviivoja tai uusia toimintamalleja. Yhteiskunnan eri alueita, organisaatioita ja meitä pieniä ihmisiä yhdistää globaalisti yksi ja sama tunne; epävarmuus.
Kirjailija ja visionääri Perttu Pölösen sanoin; ”korona on opetus siitä, kuinka hauraita voimme olla muutaman molekyylin edessä.”
Minun ja muiden lindströmiläisten taustalla on 170-vuotias suomalainen, jonka historia pitää sisällään niin pulavuosia kuin sotaakin. Nytkään meillä ei ole tarvetta päästä vähemmällä tai pettää lupauksia. Meidän viestimme epävarmuuden keskelläkin on: Täällä ollaan. Kaveria ei jätetä.
Meidän yrityksemme tuore vastuullisuusraportti mukailee vahvaa arvopohjaa ja hyväksi koettuja toimintatapoja. Silti se on kiinni tässä ajassa; tuoreessa tutkimustiedossa, innovatiivisessa ajattelutavassa ja jatkuvassa kehityksessä. Näin meillä toimitaan kriisin keskelläkin.
Arvopohjasta esimerkkinä mainittakoon merkitys, ”purpose”, jota meillä on pohdittu sekä pienissä että isoissa työryhmissä: Mikä on minun merkitykseni? Entä Lindströmin merkitys? Ja miten tämä kaikki näkyy yrityksessä ja koko yhteiskunnassa?
Yritys, jossa vastuullisuuden periaatteet on yhdessä hyväksytty, kehitetty ja koettu, on täynnä yksilöitä, jotka toteuttavat periaatteita käytännön työssä, omasta merkityksestään tietoisina. Tälläkin hetkellä minua rohkaisee tieto siitä, että rinnalla, siellä jossakin, työvälineittensä äärellä, jatkuvuuden mahdollisuuksia tutkii joukko vahvoja tekijöitä. He etenevät, kukin omalla tavallaan, hyvien arvojen ja tinkimättömien periaatteiden viitoittamalla tiellä. Ja he tiedostavat sekä oman merkityksensä yhteisössä, että yhteisön merkityksen yhteiskunnassa.
Viime blogissani käsittelin tunteita. Niin. Digitalisaation kolmiloikasta puhutaan nyt paljon, mutta inhimillisyys on edelleen yrityksemme tärkein voimavara. Tekoäly ja digitaalisuus auttaa meitä tekemään arjestamme merkityksellisempää, ei päinvastoin.
Tässäkin hetkessä kaikki tunteet ovat sallittuja. On ymmärrettävää, että yksi kokee huolta omasta taloudellisesta selviämisestään, toisella on syvä pelko esimerkiksi iäkkään lähimmäisen puolesta, kolmas kokee riittämättömyyden tunnetta arjessa hoitaessaan kotona sekä lapsia että vastuullista työtä.
Minä tunnen nämä ihmiset. Ehkä sinäkin olet tavannut heidät. He ovat työkavereita, asiakkaita, yhteistyökumppaneita, ystäviä ja perheenjäseniä. He kaikki ansaitsisivat tiedon siitä, että kaikki järjestyy parhain päin, ja tulevaisuus hymyilee.
Entä jos tärkein tieto ja yhteinen voimavara juuri nyt onkin merkitys, juuri se, josta olemme puhuneet? Merkityksen sisäistämisestä kumpuaa vastuunkokemus itsestä, toisesta ja yhteisestä ympäristöstä. Kaveria ei jätetä, ja kaverilla tarkoitan paitsi ihmisiä myös arvoja: yhteisöllisyyttä, välittämistä, vastuuta.
Tältä pohjalta voi syntyä yhteinen kokemus, jollaista meillä Suomessa edellisen poikkeustilan aikoihin kutsuttiin talvisodan hengeksi. Kun kurimuksen keskiössäkin meillä on voimaa välittää ja kantaa vastuuta, mitä saammekaan aikaan kun ajat paranevat?
Uuden normaalin löytäminen voi kestää hetken. Matkalla päämäärään oman merkityksen sisäistäminen valaisee tien, ja vastuullisuuden periaatteet muodostavat kartan. Näin emme voi yksilöinä emmekä yhdessä eksyä kovin kauaksi kuljetulta tieltä.
