Ostamme vaatteita kiihtyvällä tahdilla, ja tuottamamme tekstiilimäärän on arvioitu kasvavan yli 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan me eurooppalaiset heittämme roskiin vuosittain 11 kiloa tekstiilijätettä, mistä syntyy melkoinen jätekuorma yhden ihmisen elinaikana. Me ostamme ja ostamme, heittääksemme vähän käytettyä pois uuden tieltä.
EU esitteli maaliskuun lopussa tekstiilistrategian, jonka tarkoituksena on tehdä tekstiileistä kestäviä, korjattavia, uudelleenkäytettäviä ja kierrätettäviä. Strategia on erittäin hyvä askel, sillä tekstiilit ovat Euroopassa neljänneksi suurin kasvihuonepäästöjen lähde.
Julkisuudessa vastuullisuuspuheet kohdistuvat pikamuotiin ja kuluttajiin. Euroopan vihreän kehityksen ohjelma haastaa aivan oikeutetusti alan toimijat ja sidosryhmät: Koko tekstiilitoimialan on muututtava, ylituotannon ja myymättömien varastojen tuhoamisen loputtava, ja nykyiset raaka-aineet on korvattava kiertotalouteen sopivilla materiaaleilla. Mutta myös yrityksien ja julkisen tahon hankintoihin liittyvien käytäntöjen on muututtava. Päästöjen lisäksi tekstiilit ovat kolmanneksi suurin taakka maaperälle ja vedelle, ja viidenneksi suurin raaka-aineiden tarvitsija Euroopassa.
Tekstiilejä tarvitaan lukuisilla toimialoilla terveydenhuollosta ja lääketeollisuudesta hyvinvoinnin palveluihin ja matkailuun, rakentamisesta ja sisustamisesta autoteollisuuteen sekä monilla valmistavan teollisuuden aloilla. Nämä yritysten käyttämät tekstiilit ovat esimerkiksi palvelukokemukseen liittyviä lakanoita ja pyyhkeitä, julkisen tilan tunnelman luojia tai katseilta piilossa olevia teknisiä tekstiilejä, työntekijää tai tuotantolinjan hygieniaa suojaavia työvaatteita. Näistä tekstiileistä muodostuu merkittävä tekstiilimäärä, jonka voisi jo tänään lähes puolittaa.
Kuluttajien ja yritysten käyttämien tekstiilien kierrättäminen ei ratkaise tekstiilialan valtavan kokoista hiilijalanjälkeä. Koko toimintamalli kaipaa muutosta.
Ensinnäkin tekstiilejä täytyisi tuottaa paljon nykyistä vähemmän. Toiseksi, hankinnan tulisi kohdistua tarpeeseen ja ostamisesta tulisi siirtyä jakamistalouteen. Kolmanneksi, tekstiilien tulisi olla nykyistä pitkäikäisempiä. Huollon, korjaamisen ja uudelleenkäytön kautta elinkaarta voidaan pidentää, toisaalta esimerkiksi yritystekstiileihin usein liittyvän brändi-ilmeen vuoksi niiden käyttöikä on usein lyhyempi kuin itse tekstiili mahdollistaisi. Neljänneksi, elinkaarensa lopussa oleva tekstiili tulisi kierrättää uusiotuotteen raaka-aineeksi ja enenevässä määrin uusiokuiduksi takaisin tekstiiliteollisuuden tarpeisiin.
Nopein ja helpoin ratkaisu yritystekstiilien ympäristökuorman pienentämiseen olisi lisätä vuokrauspalveluiden käyttöä merkittävästi ja korvata kertakäyttöisiä tuotteita monikäyttöisillä tekstiilituotteilla. Resurssiviisas kiertotalous voidaan varmistaa, kun toisistaan irralliset tekstiilivolyymit ohjataan uusiin tekstiilialan ekosysteemeihin.
Tekstiilialan toimijat ovat jo aktiivisesti liikkeellä. Nyt tarvitaan muutosta, joka kannustaa muuttamaan hankintamalleja ja vapauttaa meidät omistamisesta syntyvästä kontrollin tunteesta. Yritysten on aika siirtyä vastuullisuuspuheista vastuullisuustekoihin.
