En osta mitään uutta – ja se tuntuu mahtavalta!
Sekä henkilökohtaisesta että ammatillisesta kiinnostuksesta olen viime aikoina seurannut hyvin aktiivisesti kaikkia ilmastonmuutokseen liittyviä otsikoita mediassa. Jokin aika sitten Helsingin Sanomat raportoi, että suomalaiset tukevat tai jopa vaativat ilmastotekoja – kunhan niitä tekee joku muu. Ne, jotka lentävät vain vähän, kannattavat lentomatkailun verottamista. Ne, joilla ei ole autoa, kannattavat liikenteen ruuhkamaksuja. Tämä on vastoin periaatettani keskittyä asioihin, joihin voin itse vaikuttaa. Olen huolissani ilmastonmuutoksesta, mutta mitä voin itse tehdä asialle?
Ensinnäkin päätin aloittaa ostolakon
Yksi asia, mihin voin ainakin vaikuttaa, ovat kulutustottumukseni. Niinpä aloitin joulukuussa ostolakon. Tämä tarkoittaa, etten osta itselleni mitään, mikä täyttää kaappejani ja aiheuttaa lopulta hävittämisongelman (kuten uudet vaatteet tai kengät). Haastoin mukaan ostolakkoon myös himoshoppailijasiskoni (ei millään pahalla, muru!). Olemme lakossa toukokuun loppuun asti.
Arvelin, että tämä olisi siskolleni todellinen ongelma, sillä hän rakastaa kenkiä. Mutta olin väärässä. Juttelimme sunnuntaina, kun olimme lounaalla vanhempiemme luona, ja siskoni oli todellakin ollut kokonaan shoppailematta. Hän oli jopa alkanut keksiä uusia luovia tapoja käyttää vanhoja vaatteitaan ja saada ne tuntumaan uusilta.
Ei siis tarvetta ostaa uutta tavaraa. Ihan mahtavaa! Meillä on vielä useita kuukausia aikaa tutkailla kriittisesti kulutustottumuksiamme ja keskustella niistä. Olen varma että jompikumpi meistä päätyy vuokraamaan jotakin, esimerkiksi mekon tai laukun juhlia varten. Ehkä pidennämme lakkoamme vielä vuoden loppuun asti, kuka tietää?
Toiseksi – olen kertonut ostolakosta kaikille!
Ostolakon aloittaminen on yksi asia. Kertominen siitä julkisesti on toinen. Olen kertonut ostolakostamme kaikille, jotka ilmaisevat edes pientä kiinnostusta aihetta kohtaan. Kollegani jopa haastoivat minut bloggaamaan asiasta, joten tässä sitä ollaan.
Ihmiset ovat kyselleet minulta miksi oikeastaan olen päättänyt aloittaa ostolakon. Siihen on kolme syytä:
- ehkäisen jätteen syntymistä
- säästän rahaa
- haluan opettaa nämä kaksi asiaa myös lapsilleni.
Työssäni olen saanut huomata, että kasvava tekstiilijätteen määrä on maailmanlaajuisesti valtava ongelma. Todella valtava ongelma. Olen helpottunut, että tekstiilejä vuokraavana yrityksenä työnantajani kiinnittää huomiota tekstiilien käyttöiän maksimointiin, eli toimii ennemminkin osana ratkaisua kuin ongelmaa. Julkaisemme piakkoin vastuullisuusraportin, joka kattaa myös tämän asian.
Mutta uskon, että me kaikki voisimme tehdä asialle jotain. Voisimme esimerkiksi miettiä, miten pystyisimme maksimoimaan kaikkien omistamiemme tavaroiden elinkaaren, vaatteet mukaan lukien. Ehkä tästä syystä Marie Kondon lanseeraama konmaritus ei oikein sytytä minua. Tavarasta eroon hankkiutuminen ei oikeastaan ratkaise mitään, ellei samalla mietitä, mitä jätteillä tehdään. Miten materiaalin voisi hyödyntää tehokkaammin ja jopa kierrättää sen uusiin tuotteisiin? Salainen unelmani on perustaa yritys ja tehdä jätteistä uusia tuotteita. Ehkä unelmastani tulee vielä jonakin päivänä totta.
Meidän täytyy nyt opettaa itsellemme (ja lapsillemme), ettei ilmastonmuutosta saada aisoihin, jos me kaikki ajattelemme, että joku muu jossain muualla tekee jotain. Mitä voisit itse tehdä ja kuinka monelle voit kertoa siitä?
