Voimia tarjoaa vuosittain 14 miljoonaa ateriaa mm. päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa ja asumispalveluissa. Voimialaiset pitävät huolta tilojen puhtaudesta ja viihtyisyydestä yli 500 kiinteistössä. Voimian lähes tuhat työntekijää käyttää Lindströmin työvaatteita päivittäin.

Vaatemallistossa on haettu sekä nuorekkuutta että rentoutta. Mallit sopivat hyvin kaikille ikäryhmille ja asut sopivat sekä ateria- että puhtauspalveluille. Mallistossa haettiin myös sen sopimista sekä naisille että miehille

Pirkanmaan Voimia on Tampereen, Nokian, Virtain ja Ylöjärven kaupunkien, Vesilahden kunnan ja Pirkanmaan hyvinvointialueen omistama yhtiö.

Tampereen kaupungin tavoitteena on kasvaa kestävästi ja olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteille keskeistä on vähentää ympäristökuormitusta, joten vastuullisuus näkyy myös kaikissa hankinnoissa.

Vastuullisuus lävistää kaikki osa-alueet

Pirkanmaan Voimia on sitoutunut suurimman omistajansa tavoitteisiin ja on aktiivisesti mukana Hiilineutraali Tampere 2030 -hankkeessa.

”Meillä on oma ympäristötiekarttamme, jonka mukaan etenemme. Karttaan on kirjattu konkreettiset toimenpiteet, jotka perustuvat Luonnonvarakeskuksen laskemaan hiilijalanjälkeen”, kertoo viestintäpäällikkö Matliisa Lehtinen.

Vastuullisuus on sekä omistajien että asiakkaiden tahto ja nousee esille myös julkisessa keskustelussa ja palautteissa.

”Eri asiakasryhmät painottavat vastuullisuusasioita eri tavoin. Esimerkiksi nuoret kokevat eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat tärkeiksi. Aikuisille taas raaka-aineiden kotimaisuus on merkittävä arvo”, tiivistää Lehtinen.

Voimian omalle puhtauspalvelulle on myönnetty Joutsenmerkki ja yhtiöllä on useita muitakin ympäristömerkkejä käytössä. ”Tunnetut merkit kuten Joutsenmerkki, Sydänmerkki ja Avainlippu ovat siinä mielessä kivoja, että niistä on helppo kertoa. Asiakkaat mieltävät ne tärkeiksi merkeiksi ja niihin luotetaan”, kertoo viestintäpäälikkö Matliisa Lehtinen.

”Vastuullisuus on todella laaja käsite. Monet mieltävät, että vastuullisuus on vain ympäristövastuullisuutta. Sitä, että on tärkeää syödä lautanen tyhjäksi, mutta kysymys on myös taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta vastuusta. Esimerkiksi me työllistämme myös heitä, joiden on vaikea työllistyä”, valottaa Lehtinen.

Kilpailutuksesta

”Kun kilpailutamme hankintoja, meillä on ehdottomia vaatimuksia tavarantoimittajillemme. Erilaiset vaatimukset voivat kohdistua ihan konkreettisesti tuotteeseen tai palveluun. Arvioimme aina kilpailukohtaisesti tarpeemme hankinnoille”, valottaa Voimian tuotantojohtaja Tuija Silvan.

Kilpailutuksissa korostetaan sekä tuotteiden laatua että ympäristöystävällisyyttä. Pirkanmaan Voimian työvaatekilpailutuksessa ehdottomina vaatimuksina oli muun muassa ISO14001-ympäristösertifikaatti ja materiaaleihin liittyvää Öko-Tex -sertifikaatti.

Uusina palveluina käyttöön otettiin työvaatepalvelut ja päiväkotien unipussit sekä liinavaatteet. Jo aikaisemmin käytössä oli vaihtomattopalvelut ja wc-tilapalvelut käsipyyheannostelijoineen. Päiväkodeissa on lasten itsensä suunnittelemia vaihtomattoja ja Unipusseja.

Unipussi on käytössä mukava, lapset rauhoittuvat helpommin ja tuntevat olonsa pussissa turvalliseksi päiväunien aikana. Unipussi on myös ratkaisu siihen, että lasten lakanat eivät ole aina mytyssä tai solmussa ja niiden petaamiseen on käytettävä aikaa päivittäin.

Työvaatteiden on tunnuttava mukavilta arkisissa askareissa

Työvaatemallistolta toivottiin joustavuutta, jotta vaatteet ovat fyysisessä työssä mukavat.

”Vaatteiden pitää myös sopia ammattikeittiö- ja puhtauspalvelutyöskentelyyn ja kilpailutuksessa korostimme vaatteiden joustavuutta, jotta ne ovat fyysisessä työssä mukavat. Kun kumarrat tai kyykkäät, vaatteen on tunnuttava hyvältä”, kertoo prosessiasiantuntija Heli Puistola.

Elintarvikemallistossa taskujen määrää on rajoitettu, jotta patoihin ei putoa mitään ylimääräistä.

”Materiaalien on kestettävä runsasta pesua ja tahranpoistoa, koska olemme alalla, jolla niitä tahroja tulee”, täsmentää Puistola.

Työvaatemallistolta vaadittiin, että ne kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän ja vaatteet ovat EU:n Reach -asetuksen mukaisia. Säädöksen tavoitteena on parantaa ihmisten terveyden ja ympäristön suojelua kemikaalien mahdollisesti aiheuttamilta riskeiltä.

”Haimme myös sitä, että työvaatteet sopivat sekä mies- että naispuolisille työntekijöille. Kokojakauman pitää olla laaja, että joudutaan mahdollisimman vähän teettämään mittatilausvaatteita”, tiivistää Puistola. Lindströmin malliston koot alkavat XXXS-koosta ja päättyvät XXXL:n. Jos laajasta kokovalikoimasta huolimatta asut eivät sovi, vaatekappaleet teetetään mittatilaustyönä.

Yhteistyö määrittelee palvelun sujuvuuden

Voimiassa alettiin valmistautua Pirkanmaan hyvinvointialueen syntyyn jo kauan ennen sen toteutumista tammikuussa 2023. Maakunnista siirtyi useita pieniä ja suuria yksiköitä Pirkanmaan Voimiaan. Alussa kehittämistä ja johtamista oli paljon. Joulukuussa 2021 Lindström ja Pirkanmaan Voimia solmivat yhteisen sopimuksen.

Kilpailutukseen oli valmistettu tuotteita, joita sai koekäyttää ja koekäytön jälkeen pisteyttää. Vaatimukset oli hyvin huolellisesti määritelty. Mallistoa muutettiin vähän koekäytön perusteella ja vaatteisiin lisättiin pieniä nahkaisia Voimia -merkkejä.

Sopimuksiin kuuluvat aina myös vaatesovitukset. Asiakasvastaavat järjestivät isot sovitukset kaikille voimialaisille, jossa henkilökunta sai käydä kokeilemassa vaatteita ja ilmoittamassa oman kokonsa.

”Vuoden vaihteessa hyvinvointialueen aloittamisen myötä meille siirtyi maakunnista kolmisenkymmentä toimipaikkaa. Emme nyt Lindströmin Tero Asikaisen kanssa ihan joka päivä olleet yhteydessä, mutta sähköpostia tuli lähetettyä. Saimme uudet työvaatteet kaikille uusille voimialaisille”, kertoo suunnittelija Heli Puistola.

Alussa yhteistyötä ja suunnittelua tarvittiin paljon ja palveluiden suunnittelu vaati hienosäätöä, mutta tilanteen vakiintuessa tapaamisia on noin kolmen kuukauden välein.

”Palavereissa käymme läpi, miten on mennyt. Viime keväänä jo aloitimme hyvinvointialueen palveluiden suunnittelun, että saimme kaikki työvaatesovitukset tehtyä.”

Puistolan työtehtäviin kuuluu työvaatehankinnat ja hän toimii sopimuksen operatiivisena yhteyshenkilönä. ”Tiedän aina mitä meillä on varastoissa ja millaisia määriä. Nytkin on eLindström auki.”

Puistolan ja Asikaisen tapaamisissa optimoidaan tarpeita ja käydään mahdolliset reklamaatiot läpi. Puistolan mielestä yhteistyö on sujunut hyvin.

Vastuullisuus lävistää kaikki toiminnot jokaisen lautaselle saakka

Uutena vastuullisuustekona Voimiassa on otettu käyttöön Hävikkimestari-järjestelmä, jonka avulla keittiöt mittaavat ruokahävikkiä.

”Voimme sitten kertoa vaikka koululaisille, kuinka paljon ruokaa on jäänyt lautasille tällä viikolla. Hävikin määrä kiinnostaa meidän asiakkaitamme. Mikäli ruokaa jää yli, sitä myydään esimerkiksi koulujen ja päiväkotien henkilöstölle heti ruokailun jälkeen ja luovutetaan ruoka-apuun”, sanoo Tuija Silvan.

Vastuullisuus on yhteistä tekemistä päiväkodeista alkaen.

Uimahallien kosteisiin ja lämpimiin olosuhteisiin on suunniteltu ihan oma työvaatemallistonsa, jossa on vaihtoehtona myös lyhyet kaprihousut.
Kaikille eri sektoreille haluttiin tunnistettavat asut. Monipalvelutyöntekijät voivat päivän aika siirtyä puhtaanapidosta ateriapalveluun. Hygieniasyistä vaatteet on hyvä vaihtaa välillä tai vähintään vaihtaa essu. Kiitos tekstiilivuokrauksen oikeankokoisia ja puhtaita vaatteita on aina helposti saatavilla.

Liittyvät artikkelit