Juankosken AD-autopalvelussa korjataan ja huolletaan kaikenkokoisia ja -näköisiä autoja. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi öljytahroja syntyy päivän aikana useampia. Lindströmin teollisuuspyyhepalvelu helpottaa korjaamon arkea, kun kaikilla korjaamon neljällä ammattilaisella on puhtaat vipperit jatkuvasti käytössä.

vipperit helpottavat arkea autokorjaamolla
Teollisuuspyyhepalvelun avulla korjaamolla on aina saatavilla riittävästi puhtaita vippereitä

Juankosken AD-autopalvelu on ollut Lindströmin asiakas sen perustamisesta eli vuodesta 2007 alkaen. ”Silloin, kun aloitimme toimintamme emme edes harkinneet muita vaihtoehtoja kuin vipperit. Meillä oli niin hyvä aikaisempi kokemus niistä. Vipperit imevät hyvin, ovat erittäin laadukkaita ja toimivat lian pyyhintään ainakin meillä loistavasti,” sanoo yrittäjä Jarmo Hartikainen Juankosken AD-autopalvelusta.

Palvelu helpottaa arjessa

Lindströmin teollisuuspyyhepalvelun avulla autokorjaamolla on aina saatavilla riittävästi puhtaita vippereitä, kun likaa tai öljytahroja tarvitsee pyyhkiä. Palveluun kuuluu myös, että likaantuneet vipperit puhdistetaan oikeaoppisesti ja tuodaan takaisin – paperia ei tarvitse käyttää juuri lainkaan. Lindströmin toimesta myös ongelmajäte kierrätetään ympäristöystävällisesti autokorjaamon puolesta. Vuokrapalveluun kuuluvissa jakelu- ja keräysastioissa vipperit ovat autokorjaamolla aina helposti saatavilla.

”Lindströmin palvelu helpottaa paljon meidän arkea. Käsittelemme joka päivä esimerkiksi erilaisia nesteitä ja öljyjä, joista syntyy likaa ja ongelmajätettä. Palvelu on meille kätevä,

vipperit
Vippereiden etuna on, että korjaamolle syntyy vähemmän paperiroskaa

koska Lindström noutaa aina likaantuneet vipperit meiltä pesuun ja tuo puhtaat tilalle. Keräysastioiden ansiosta korjaamon ammattilaisten on myös helppoa kierrättää likaisia ja puhtaita vippereitä. Kun Lindström hoitaa kierrätyksen, meille jää myös vähemmän ongelmajätettä käsiteltäväksi. Lisäksi suurena etuna on se, että paperiroskaa syntyy vähemmän,” sanoo Hartikainen.

”Suosittelen myös muille”

Jarmo Hartikainen on ollut tyytyväinen Lindströmin palveluun. Hänelle on merkinnyt eniten se, että häntä ja korjaamon tarpeita ollaan kuunneltu silloin, kun kysyttävää tai palautetta on ollut.

”Voin kyllä sanoa, että olemme saaneet hyvää palvelua ja siksi voin suositella Lindströmiä myös muille. Meillähän on myös Lindströmin mattopalvelu ja käsipyyherullat käytössä ja olemme olleet myös niihin tyytyväisiä. Näiden palvelujen avulla voimme muun muassa luoda omille asiakkaillemme viihtyisyyttä siistillä yleisilmeellä,” toteaa Hartikainen.

 

Lataa opas teollisuuslian oikeanlaiseen pyyhintään

Lue lisää teollisuuspyyhepalvelustamme

Tilaa teollisuuspyyhkeet ja imeytysmatot kätevästi verkosta

Liittyvät artikkelit