Lindströmin käytöstä poistuneista käsipyyhkeistä ja työvaatteista on syntynyt huippumuotia Aalto-yliopiston Finix-projektissa. Yliopiston suunnittelijat Elina Onkinen ja Kasia Gorniak ovat valmistaneet elinkaarensa päähän tulleista tekstiileistä kymmenen vaatekappalette sisältävän kierrätetyn vaatemalliston. Suunnittelutyön ohessa he miettivät myös työvaatteen tulevaisuutta.
Lindströmin puuvillainen käsipyyhe käy keskimäärin läpi yli sata pesukertaa ja tarjoaa elinkaarensa aikana 11 000 käsien kuivauskertaa. Ja se on vasta ensimmäinen sen monista mahdollisista elinkaarista.
Aalto-yliopiston suunnittelijaopiskelijoiden Elina Onkisen ja Kasia Gorniakin taitavissa käsissä käytöstä poistuneista työvaatteista ja käsipyyhkeistä on syntynyt muun muassa upea neulepusero. Neulepuseron lanka on valmistettu Ioncell-teknologialla, jolla käytetyt tekstiilit muutetaan uusiksi kuiduiksi ilman haitallisia kemikaaleja. Puseroa esiteltiin Aalto-yliopiston järjestämässä muotinäytöksessä osana suunnittelijoiden kierrätettyjen vaatteiden mallistoa. Mallisto on osa Finix-projektia, jonka tarkoituksena on selvittää uusia tapoja tuottaa tekstiilejä kestävästi.
Käsirullapyyhkeestä lujempaa kierrätyskuitua
Puuvillapyyhe on jo sellaisenaan erittäin kestävä tuote, mutta Ioncell-prosessin myötä uudesta kuidusta tulee jopa 2,5 kertaa neitseellistä puuvillaa kestävämpää – ja lisäksi materiaali on loistava myös muodin näkökulmasta.
”Ioncell-prosessi on erittäin inspiroiva, koska se voi parantaa materiaalien ominaisuuksia. On vaikea uskoa, että pusero on tehty vanhoista käsipyyhkeistä, koska se tuntuu niin erilaiselta”, kertoo biopohjaisiin ja kierrätysmateriaaleihin tutkimuksessaan erikoistunut Onkinen.
”Langasta tulee ylellistä!”, säestää Gorniak, joka on työskennellyt laajasti neulevaatteiden parissa.
Monta tapaa kierrättää
Elina Onkisen ja Kasia Gorniakin vaatemallistossa on yhteensä kymmenen vaatekappaletta sekä yksi laukku ja yksi kenkäpari, jotka kaikki on tehty Lindströmin käytöstä poistetuista housuista, haalareista, t-paidoista, leipuritakeista ja käsipyyhkeistä kehrätystä Ioncell-langasta.
Suunnittelijat halusivat kokeilla ja esitellä erilaisia tapoja, joilla vanhoja tuotteita voidaan käyttää uudelleen. Skaalan toisessa päässä ovat Ioncellin kaltaiset menetelmät, joissa vanha kangas puretaan kemiallisesti ja muunnetaan täysin uudeksi kuiduksi. Ja toisessa päässä ovat vaatteet, jotka palvelevat samassa tehtävässä kuin edellisessä elämässäänkin, mutta paranneltuina, kuten malliston t-paita, joka vain värjättiin kasvipohjaisilla väreillä.
Suurin osa malliston vaatteista on valmistettu ”puretuista” työvaatteista, mikä tarkoittaa, että suunnittelijat ratkoivat vanhojen vaatteiden saumat ja hyödynsivät kankaita uusissa malleissaan.
”Vanhan vaatteen purkaminen ja kankaan käyttäminen sellaisenaan aina kun mahdollista on kestävämpi tapa käyttää materiaalia uudelleen, koska kangasta ei tarvitse käsitellä mekaanisesti tai kemiallisesti”, Onkinen selittää.
Kierrätysajattelu oli kaikkialla läsnä, eikä mitään heitetty hukkaan, ei edes purkamisprosessista syntynyttä leikkuujätettä.
”Keräsimme leikkuujätteet ja teimme kengät mekaanisesti kierrättämällä, mikä tarkoittaa vanhan kankaan jauhamista nukkaiseksi”, Onkinen kertoo ja myöntää, että kenkäsuunnittelusta tuli projektin aikana hänen uusi intohimonsa.
Sukellus työvaatteiden tulevaisuuteen
Lindströmin vanhoissa työvaatteissa oli kyse sekä materiaalista että inspiraatiosta. Monet vanhojen vaatteiden ominaisuudet, kuten säädettävät
vyötärönauhat, ovat toistuva teema uusissa vaatteissa.
”Tässä prosessissa ja työvaatteiden tai toiminnallisten vaatteiden suunnittelussa inspiroivaa on se, että se ei ole sidottu nopeasti muuttuviin trendeihin tai muodin sykleihin”, sanoo Onkinen.
Lindströmin vanhojen työvaatteiden ja käsipyyhkeiden työstäminen merkitsi myös sukeltamista työvaatteiden tulevaisuuteen. Tehtävänä oli suunnitella toiminnallinen vaatemallisto vuodelle 2030, ja suunnittelijat käyttivät paljon aikaa tulevien trendien ja ihmisten elämän- ja työtapojen muutosten tutkimiseen.
”Pohdimme, millaisia ihmisten elämäntavat olisivat kymmenen vuoden kuluttua, ja ovatko työ- ja yksityiselämä silloin paremmassa tasapainossa kuin nyt? Halusimme tehdä työvaatteista sellaisia, joita voisi käyttää joka päivä”, kertoo Gorniak.
Monikäyttöisyys ei ollut vain muotia koskeva valinta, vaan myös tapa tehdä vaatteista kestävämpiä. Suunnittelijat eivät ajatelleet vain tätä vaatteiden toista elämää, vaan myös sitä, mitä niille tapahtuu myöhemmin. ”Meidän piti miettiä, millaisia suunnitteluratkaisuja kiertotalous vaatii,” Onkinen sanoo.
Suunnittelua tuotteen pitkää elinkaarta ajatellen
Suunnittelijat kertovat, että heidän mallistonsa on herättänyt paljon kiinnostusta. Ioncell-pusero oli esillä Slushissa, yhdessä maailman merkittävimmistä startup-tapahtumista, ja keskusteluja on käyty koko malliston näyttelyn järjestämisestä.
Vaikka vaatemallisto onkin tutkimusprojekti, suunnittelijat kertovat olleensa koko ajan tietoisia sen seurannaisvaikutuksista. ”Mietimme sitä paljon projektin ajan”, Gorniak selittää. ”Vaatteiden purkaminen, uudelleenvärjäys tai kemiallinen tai mekaaninen käsittely vie paljon aikaa. Pohdimme yhdessä, miten tämä voitaisiin tehdä kaupallisesti kannattavalla tavalla.”
Kuten projekti osoitti, vanhoja kankaita voi käyttää uudelleen monin tavoin. Viime kädessä kysymys on siitä, että systeemiajattelu ja useiden elinkaarien suunnittelu ovat mielessä heti alusta alkaen”, Onkinen korostaa.
”Vaikka suunnittelisit vasta ensimmäistä elinkaarta, sinun kannattaa jo miettiä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Tämä koskee myös työvaatteita.”
Kuvat: Diana Luganski
